Onpas jännä tulla pitkästä aikaa lukemaan omia kirjoituksia. En meinannut muistaa edes blogin salasanaa enää. On ollut vaikeaa saada rauhaa kirjoittaa näin tunteellisista asioista, vielä kun tämä pitää tehdä salassa.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että kaksi vuotta on aivan liian pitkä aika. En kestä pitää kulisseja pystyssä niin kauaa. Nyt tuntuu, että erosta voisi oikeasti tullakin jotain. [Pieni ääni sisälläni sanoo, että niinhän sä olet ennenkin sanonut.] Ei, mutta kun oikeesti, nyt tää tuntuu erilaiselta. [Hei, tää on kuultu jo moneen kertaan.] Ei, kun ihan oikeesti, mä oon nyt tosissani. [Niinhän sä oot ennenkin ollut.] En vielä näin tosissasi ! [Niin, niin.]

Mistä sen sitten oikeasti tietää milloin on tullut se hetki, että tajuaa eron olevan ainoa vaihtoehto ?