14 vuoteen on mahtunut myös paljon onnellisia hetkiä. Sehän tästä päätöksen teosta tekeekin vaikeea.

Tällä hetkellä olen niin onnellinen. Tuntuu, että miehen kanssa on löytynyt yhteys, jota ei ole pitkään aikaan ollut. Yhteys, joka on jäänyt arkisen elämän alle. Yksikin ilta juttelimme illalla sängyssä pari tuntia. Ja kun mieheni tulee kotiin, hyppään hänen kaulaansa, kun on ollut niin ikävä. En tosin ole varma onko ikävä ollut juuri miestä vai voisiko hänen tilallaan olla kuka vain. Olenko rakastunut rakastumisen tunteeseen ?

Tuntuu kuin juhannuksen aikaan olisi tapahtunut täydellinen muutos. Mies on käyttäytynyt niin ihanasti. Saattoiko mies vaistota mitä ajattelin istuessani yksin juhannusnuotion äärellä ? Jälleen kerran haaveilin elämästä miehen kanssa, joka olisi enemmän minun kaltaiseni ja arvostaisi minua tälläisenä eikä painostaisi muuttumaan. 

Lastenkin kanssa mies viettää enemmän aikaa. Hassuttelee ja reuhaa. Ihana kuunnella niiden raikuvaa naurua. Jälleen kerran on tunne, ettei tästä voi mihinkään lähteä. En voi rikkoa yhteyttä isän ja lasten välillä. Sillä niin minulle on sanottu, että yhteys menisi poikki. Isä ei enää tapaisi lapsiaan. Minulta on kysytty, että haluaisinko, että lapseni viettäisivät isätöntä elämää niinkuin minä itse. En tosiaankaan halua. Kerran mainitsin, vähän niinkuin sivulauseessa, isistä, jotka eivät tapaa lapsiaan eron jälkeen. Ihmetellen, että miten he pystyvät. Eihän ero ole lasten syy. Mieheni tuntui kiihtyvän aiheesta ja sanoi, että se onkin opetus naiselle, lasten äidille, että olisi pitänyt vain pysyä suhteessa. Olin aivan järkyttynyt. Miten joku voi ajatella noin ?! Mutta ajatteleeko hän oikeasti noin, vai onko se vain keino pitää minut vierellään.

Miten usein olenkaan ihmetellyt sitä, kun tuntuu, että miehessä asuu kaksi ihmistä. Toinen on tämä ylimielinen, muita arvosteleva, joskus ilkeäkin. Ja toinen on hellä, joskus jopa empaattinenkin ihminen. Kun tämä ihana ihminen on "esillä" tuntuu se ilkeä ihminen unohtuneen. Tuntuu kuin olisin vain itse keksinyt ne kaikki ilkeydet, ei ne olleetkaan totta. Kunnes sitten taas ilkeä kommentti sivaltaa suoraan sydämeen. Useimmiten kommentit liittyvät painooni. Painoon, joka jo suhteen alkaessa oli ongelma. Painoon, joka on nyt oikeasti vuosien varrella kertynyt ylipainoksi. Olen saanut kuulla, että jos vain laihduttaisin, niin olisimme onnellisia ja ilkeät kommentit loppuisivat siihen. En taida kuitenkaan uskoa sitä. Aina tulee kumminkin jotain muuta kommentoitavaa.