Tarina on pitkä. Niin on 14 vuottakin.

Tyttö ja poika näkivät toisiaan koulussa. Viikonloppuisin kaverit toimivat puhemiehinä. "Toi tykkää susta." Yhtenä iltana tyttö rohkaisi mielensä ja pussasi poikaa. Suoraan suulle. Siitä se kaikki alkoi. Myöhemmin, kun on juteltu ja mietitty mihin toisessa ihastui, vastaus on "siihen, kun sä olit ihastunut muhun". "Ei kun mä ihastuin siihen, kun sä olit ihastunut muhun." Erittäin hieno alku vuosisadan rakkaustarinalle siis.

Tyttö oli kasvanut ilman isää. Liekö se syynä siihen omistautumiselle mitä hän poikaa kohtaan osoitti. Oli tärkeää miellyttää toista, että hän pysyisi tyytyväisenä, eikä hylkäisi. Pitäisi aina huolta. Poika nautti tilanteesta ja sai tytön tekemään mitä vain. Tai olla tekemättä.

Yksi asia parin välillä kuitenkin aina kaihersi. Tytön paino. Sitä hän ei saanut laskemaan, vaikka poika uhkaili ja lahjoi. Paino oli ja pysyi ihannepainon ylärajoilla. Tyttö sai kuulla ivaa ja pilkkaa ja toisaalta myös toisten tyttöjen ihannointia. Mutta nieli kaiken pahanolon. Tai söi herkkuja pahaaoloaan lievittääkseen. 

Kun tyttö tuli täysi-ikäiseksi oli aika saada yhteiselolle siunas ja mennä naimisiin. Kaikki sukulaiset varoittelivat, että olette liian nuoria ja plaaplaa. Tyttö teki niinkuin parhaaksi näki. Hänellä oli joku joka piti huolta. 

Elämä soljui eteenpäin sen enempiä miettimättä. Tuli lapsia, tuli omakotitalo. Kaikki oli näennäisesti hyvin.